2.9.2013

Tupla ACE

Ekat kisat saivat minussa syttymään taas suuren halun treenata! Näin, että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja Pikassa on paljon potkua mihin vaan, kun vaan treenaa asiat kuntoon. Siispä päätin suunnata treenaamaan ACElle. Olemme silloin tällöin käyneet ns. tasotsekkauksessa ACElla, jotta tiedän missä mennään ja mitä pitää treenata.

Viime maananataina käytiin treenaamassa nexstep treenit eli todella perusohjaamista ja ohjauksen opettelua. Ensimmäisenä treeninä oli todella tiukka valssilla kääntö muurilla. Pikkis handlas homman yllättävän hyvin ja kun ohjaajan ajoitusta ja liikesuuntia vähän korjattiin niin Pika nuoli lähes muurin tolppaa. Saman tyyppistä valssia harjoiteltiin myös ihan tavan hypylle kovalla vauhdilla. Koska meiltä alkoi luonnistua hienosti nämä valssit päästiin vielä harjoittelemaan takaaleikkausta vinolla suoralla. Eka leikkaus oli hieman epävarma, mutta parin palkkaus kerran jälkeen neiti viipotti vaan kovaa kyytiä eteen päin. Perustreeni tekee kyllä välillä todella terää!

Tämän viikon maanantaina käytiin sitten jokers/stars treeneissä (ilmeisesti...). Innostuin kovasti, kun näin että Sanna oli kouluttamassa Harrin lisäksi ja ehdinkin jo haaveillla Sannan treeneistä, mutta... Päästiinkin Harrin puolelle. En ehkä sinä hetkenä riemuinnut niin kovasti kun nyt. Treenit oli ihan huippu hyvät! Rata oli haastava ja siinä oli (niin kuin lähes aina) minulle uusi ohjaustekniikka, joka kyllä nuorelle koiralle tuntui lähes mahdottomalta. Ongelmaksi radalla muodostui paimenkoiralle niin tyypillinen käytös eli kun ei tiedetä mitä tehdään niin ohjaajalle tullaan huutamaan ja liikeärsykkeisiin reagoidaan salaman nopeasti ilman minkäänlaista malttia. Tähän ongelmaan lähdettiin pureutumaan Harrin opastuksella ja ongelman ratkaisu tuntui olevan hyvin yksinkertainen. Pikan rakastama pupu-lelu jätettiin kokonaan pois palkkauksesta ja palkkana toimi namikuppi. Kupin kanssa keskittyminen oli toista luokkaa mitä villisti liikkuvan pupun kanssa. Selityskin oli aivan yksin kertainen palkan liike vahvistaa reagointia liikeärsykkeisiin.

Tahdoin vielä lopussa katsoa Harrin opastuksella meidän keppejä, kun tuntuu että niissä on tuo sama ongelma eli kun mennään vahdilla keppejä kohti Pika käy vain huutamaan minulle näkemättä koko keppejä. Harri teki pari "eläinkoetta". Viimeisen kokeen tulos yllätti minut ällikältä. Tehtävänä oli mennä putken kautta kepeille (sitä "väärää" puolta) juosten kepeille ennen koiraa niin kuin se pitäisi kisoissa tehdä. Olin 99% varma, että tämä ei onnistuisi. Mutta kokeillaan. Juoksin ja käskytin. Pika rytmitti itsensä keppien ekaan väliin aivan oikein. Huippua! Harri totesi, ettei kepeissä varmasti ole mitään ongelmaa vaan ongelma on tuo paimenkoiramainen liikkeisiin reagoiva käyttäytyminen. Tätä lähdetään nyt kitkemään innolla pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti