Sunnuntaina haettiin tyttö kotiin rikastamaan elämäämme. Auto matka oli jännä, mutta muuten Pika on todella reipas pikku pentu. Yoyoonkin se tutustui tosi reippaana, kunnes keksi hypätä äristen ja muristen kohti Yoyoa. Tätä meidän neiti ei ihan sietänyt, joten luvassa ole sen puolelta kova ääninen palaute ja pennun puolelta kunnioitusta. Tämän jälkeen ei olekaan ollut mitään ongelmia, joskin Yoyo hieman varottelee tuon ruuan ja herkkujen suhteen.
Arkiset asiat ovat lähteneet sujumaan myös hienosti. Ulkona tyttö kävelee todella hienosti remmissä. Tosin välillä pitää jäädä rapsuttelemaan sitä. Uudet hajut ja äänet kiinnostavat. Kovatkaan äänet eivät ole pelottaneet tyttöä tähän mennessä lähes ollenkaan. Hetken se saattaa ihmetellä, jonka jälkeen meno jatkuu todella reippaasti etiäpäin. Yoyonhan kanssa remmissä kävely oli pentuna ensin aika hankalaa ja me yleensä käveltiinkin vain kotia päin kaulaa rapsutellen. Onneksi Yoyo oppi kuitenkin nopeasti miten remmissä kuuluu kävellä vaikka mihin suuntaan.
Kerrostalo on aika jännä maailma ollut Pikalle. Hissiin meno oli ensin vähän jänskää, kun siinä on se kynnys. Nopeasti pikkuinen ymmärsi ettei kynnys ole haitallinen ja tuli reippaasti sen yli. Matka hissillä ei muuten ole ollut mitenkään erikoinen. Takaisin kotiin tullessa ulko-ovella on sellainen ritiläinen erittäin matala askelma, jonka yli Yoyo normaalisti hyppää, kun ei voi sietää sitä. Pika hetken ihmettelyn jälkeen asteli tyynen rauhallisesti kynnyksen yli. Aamulla se jopa huomaamattani ehti kivuta portaita ylös päin.
Yö meillä sujui myös hienosti. Oltiin sen verran touhuiltu päivän aikana, ettei kenenkään meistä tarvinnut miettiä kestääkö unen tulo. Noin 6.30 heräsin ja Pika rouskutteli possun nenua tyytyväisenä aitauksessaan. Tosi hiljaa oli herännyt, kun en mitään huomannut. Lähdimme ulos pissalle ja kakalle. Sitten söimme ja leikimme.
Pika on osoittautunut kovaksi tytöksi leikkimään ja käyttämään hampaitaan. Käsi olisi niiiin kovin mieluinen vetolelu, mutta aika hyvällä menestyksellä olen saanut kaupattua leikkeihin, muut lelut käyttöön. Leikiminen tapahtuu joko molempien koirien kanssa yhtä aikaan (niin että toinen on toisella puolella ja toinen toisella) tai niin että Pika leikkii ja Yoyo on vieressä siliteltävänä (hieman se on huomion kipeä ollut). Leikkien yhteydessä ei ole ollut mitään ongelmia kumpaankaan suuntaan. Ongelmia ei myöskään ole namin syönnissä yhtä aikaa. Molemmat tytöt napottavat vierekkäin ja koittavat tehdä parhaansa saadakseen namia. :) Olen kyllä todella ylpeä tähän mennessä tosta minun poppiksestani. Rajat se saa toki asettaa minun ehdoillani pennulle ja näin sen kuuluukin tehdä, mutta ei sen enempää.
Tällä hetkellä molemmat koirat nukkuvat. Pika varsinkin sammui nopeasti, kun pääsi tapaamaan puolisiskoaan Hippua ja Hipun perheeseen kuuluvaa Oodi shelttiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti