Niin ne kaikki sanoo, kun näkee tuon reippaan tytön kulkevan missä tahansa, joko kävellen tai takkini sisällä lymyillen, mutta voin kertoa sen olevan myös pieni piraja ja maailman valloittaja.
Pika on ollut nyt minulla muutamia kertoja töissä mukana pitempien päivien takia ja olen hämmästynyt kuinka hienosti se on osannut olla takahuoneessa. Se nukkuu antaumuksella ja ihan rauhassa, kun on yksin.
Seuranaan joku minun vaatekappale sekä oma peti. Kun joku tulee tauolle se touhottaa leluilla tai tutkii huonetta. Eilen se oli retuuttanut pissialustaa ja saanut siittä vähän toruja työkaveriltani. Tästä protestina tyttö kaatoi ruokakuppinsa.
Kotona elämän rytmi alkaa asettua aika hyvin. Vielä pitää vähän opetella mm parasta hetkeä lähteä ulos. Viime yönä tyttö nukkui hyvin, kun oli saanut omaan aitaukseensa lisää tilaa. Sitä edellinen yö meni kahden tunnin välein heräillen Pikan touhuamiseen. Kyllä sitä herätään kaikesta huolimatta ekan kerran 6.30 ulos, mutta ulkoilun, ruuan ja touhuamisen jälkeen koko porukka saa vielä nukkua hieman lisää.
Yöunet Pika on vielä saanut nukkua omassa aitauksessaan, jotta Yoyon ei tarvitsisi vahtia tyttösen touhuja, mutta muuten nukkuminen tapahtuu missä vaan. Lemppari paikka on sohvan nurkassa tuolla alustalla mikä kuvissakin näkyy. Viime yönä itse asiassa Pika pissasi toiselle pedilleen. Fiksua.
Neidistä on suhteellisen vaikea saada kuvia, jos se ei nuku. Pika luulee kameran olevan lelu ja hyökkää sitä kohti. Siksi monikaan kuva ei ole laadulla pilattu.
Pika on kova tyttö taistelemaan lelujenkin kanssa, mutta lemppari leikki on ehdottomasti minun lahkeessa tai sukassa roikkuminen liikuimpa tai istuinpa paikallani. Kova tyttö se on muutenkin käyttämään hampaitaan, joten varokaa kaikki, jotka sen tapaatte :)
Hampaista päästään hyvin ruokailemiseen. Se on pieni show kaikin puolin. Pika ei millään malta syödä kerralla koko kuppia tyhjäksi. Eikä välttämättä useammankaan yrittämän kerran vaikka kuinka yrittäisin. Annoksien koko on pienempi kuin suositusten mukaan pitäisi olla, mutta kun ei tuo neiti syö enempää niin ei asialle kai voi mitään. Nyt ruokaa uppoaa jo paremmin kun vaihdoin ruokakupin matalampaan astiaan. Ei tuo Pikan ruokakuppi ole mielestäni mitenkään liian korkea tai mitään, mutta huomattavasti paremmin ruoka uppoaa matalammalta lautaselta.
Showta auttaa myös Yoyo, joka ei voi millään ymmärtää miksi pentu ei syö ruokaansa hotkien tai miksi se ylipäätään jättää ruokaa kuppiin. Tai noh kyllähän se ruuan jättämisestä ilahtuu, kun saa oivan tilaisuuden hiippailla Pikan kupille. Tämän takia vahdin ruokailua. Vahdin sitä vaikka Pika olisi omassa aitauksessakin, koska Yoyo tulee muuten tuijottelemaan painostavasti siihen viereen..
Eilen käytiin käppäilemässä jäällä tyttöjen kanssa. Molemmat olivat vapaana ensimmäistä kertaa yhdessä. Pika paimensi jollain tasolla Yoyoa eli höri ja pyöri ympärillä ja taisi pikkunen ehkä vähän napsasta pohkeestakin. Pika innostui ihan tosissaan kun heitteilin Yoyolle keppiä. Se haukkui ja hyppi menemään pitkin jäätä minkä pienillä jaloillaan ehti. Yoyo ei ollut moksiskaan vaikka tyttö teki vaikka minkälaista hyökkäystä sitä kohti ja tais oikeesti nappasta kiinnikin pariin otteeseen.
Sisällä olen vielä ollut varovaisempi noiden yhteisleikkien kanssa, koska koti on Yoyolle aika tärkeä juttu ja siellä sen oma tila on paljon ahtaampi kuin missään muualla. Yoyo on paljon mukana kun Pikan kanssa touhutaan ja leikitään, mutta tänään se sai ekan kerran kokeilla varovaisesti yhteisleikkiä (koska Pikan ja Yoyon käsitys leikkimisestä vähän eroaa sisätiloissa). Hienosti sujui ja tätä jatketaan, jotta tytöt voivat kohta leikkiä huoletta kotona ja missä vaan! Yoyosta huomaa, että kyllä se tuosta tytöstä alkaa tykätä. Kun olen tullut töiden jälkeen kotiin Pikan kanssa se on onnesta soikea ja tervehtii Pikaa todella vuolaasti. Irvistelytkin ovat tällä hetkellä todella minimissä.
Tänään tehtiin yhteismatka Yoyon ja Pikan kanssa Lemmikki Oylle moikkaamaan Siniä. Tytöt istuivat sulassa sovussa sylissäni bussimatkan. Myymälässä Yoyo kyllä oli tosi tyrkky, kun pentua huomioitiin ;)
Silti lasten hoitaminen on aika rankkaan koiralle, joka on tottunut pitkiin yöuniin ja omaan rauhaan... <3
PIENELLÄ SHELTILLÄ ON EGONSA KOKOINEN LUU!
(tai luun ehkä kyllä pitäisi olla vielä isompi, jotta se olisi ihan egon kokoinen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti