Agilityä

Olen saanut hirmuisesti ihmisiltä kysymyksiä liittyen Pikan agilityyn. Lähinnä missä mennään ja aina vastaus on sama: "Pikku hiljaa ollaan menty eteenpäin. Juuri mitään me ei vielä osata, mutta tavoitteita kohti mennään askel kerrallaan.".

Näiden kyselyiden takia päätin kirjoittaa missä me nyt oikeasti mennään. Irtoamista ja ohjaustekniikoita työstetään hyppyjen ja putkien avulla. Rimat ovat vielä todella matalalla ja Piiralta saadun vahvistuksen ansiosta ne pysyvät vielä monen monta kuukautta matalana. Kepit ovat siinä pisteessä, että Pika pujottelee kuusi keppiä vallan mainiosti. Vauhti ja varmuus kasvaa hiljalleen samoin keppien määrä. Vielä ennen Piira -taukoa kolme keppiä oli epävarmoja, mutta tauko teki tuloksensa ja kepit lähtivät kehittymään hurjaa vauhtia. Kontakteista ollaan tehty keinua eli opeteltu juoksemaan keinun päähän. Keinun treenaamista pitäisi kyllä taas tehostaa. Puomin treenaaminen aloitettiin Mian tuella viikko sitten. Pitkään pohdittiin tekniikkaa, mutta päädyttiin 2on 2off menetelmään nopealla stopilla.
Uuden opetteleminen on Pikasta älyttömän jännää - varsinkin väsyneenä, mutta kun oivallus tapahtuu palaset lähtevät loksahtelemaan paikalleen reipasta tahtia. Emme varmastikaan olla kisavalmiita kun kisaikä saavutetaan, mutta se ei olekaan ollut tarkoitus. Tarkoitus on alusta asti ollut se, että etenemme hitaasti ja varmasti. Pika on tosiaan saanut olla pentu. Yksikään pentu ei varmasti rakasta agilityä agilityn tähden vaan sen tähden, että saa tehdä hauskoja juttuja omistajan kanssa. Pennun fysiikkakaan ei ole tehty agilitylle ja sitä ollaan Pikan kanssa kehitetty aivan muualla (mm. metsässä). Vasta virallisten luustokuvien jälkeen lähdettiin hääräämään kentällä enemmän. Itse haluan että Pika pystyy harrastamaan agilityä vielä vanhemmalla iällä, joten en halua kiirehtiä ja rikkoa koiraa tässä iässä. Joten eikun yhteisiä onnellisia (agility)vuosia kohden! :)

 Pentu on vain hetken pentu. Siitä ajasta pitää nauttia molempien täysin rinnoin!!